Perheblogien joulukalenteri luukku 7 – Meidän jouluja & iDeal of Sweden arvonta

Näin Perheblogien joulukalenterin 8. luukun kunniaksi ajattelin kirjoitella erään lukijoiltani saadun toivepostauksen, eli kertoa hieman meidän perheen joulunvietosta ja perinteistä. Tämä aihe sopikin hienosti nimenomaan joulukalenteriimme: tämä on nimittäin ensimmäinen joulu kun kirjoitan blogia ja olen osana Perheblogeja, joten pieni jouluinen esittely on ihan paikallaan . Ja kun kerran joulusta puhutaan, niin mukana on myös …

Jatka lukemista

Joululahjaideoita 2-vuotiaalle

Joululahjavinkkejä on toivottu, ja tällä kertaa ajattelin että olisi kiva koota hieman ideoita lasten paketteja ajatellen. Kokoilemani lista on sattuneesta syystä 2-vuotiasta tyttöä ajatellen, mutta nämä sopivat kyllä mainiosti myös vanhemmillekin leikki-ikäisille. Listailin juttuja joita meiltä löytyy jo entuudestaan ja mistä ollaan kovasti pidetty, sekä sellaista mitä tänä jouluna tytön paketeista tulee paljastumaan. Kuvituksena muutama …

Jatka lukemista

Schleich Wild Life -joulukalenteri + ARVONTA

Meillä kaksivuotias on ollut kiinnostunut erityisesti villieläimistä jo pidemmän aikaa. Villieläimet seikkailevat hänen leikeissään päivittäin, ja muun muassa kaikki kissaeläimet tuntuvat kiehtovan häntä kovasti. Hänen leikeissään nämä eläimet käyttäytyvät lempeästi ja ovat sulassa sovussa keskenään. Isot eläimet ovat usein isä-hahmoja ja juttelevat matalalla äänellä, keskikokoiset ovat äitejä ja pienikokoisilla eläimillä tuntuu olevan sama nimi kuin …

Jatka lukemista

Dermosil Joulu: joululahjavinkkejä + ARVONTA

Viime aikoina olen saanut teiltä lukijoilta joitain postaustoiveita – suuret kiitokset toiveita jättäneille! Kivoja ideoita on tullut, ja yritänkin toteuttaa niitä parhaani mukaan sen puitteissa miten ne blogiini sopivat . Joululahjavinkkejä on muun muassa toivottu, joten lähdetäänpä nyt liikkeelle niistä! Tässä on vielä sen verran mukavasti aikaa jouluun että mahdollisesti myös lisää lahjavinkkejä on tulossa …

Jatka lukemista