Paina Enter hakeaksesi.

Blog image

Keväisiä kuvia ja kuulumisia

Viime viikko meni hyvin pitkälti flunssan merkeissä, tai itse sairastuin jo edellisellä viikolla ja myöhemmin tauti tuli myös tyttöön ja mieheen. Vaikka suht lievä tapaus olikin kyseessä niin aika sitkeä ja tuntui että räkäisyys vain jatkui tasaisena päivästä toiseen.

kevätmaisema 2

Työhommat sain kuitenkin hyvin hoidettua ja jotain muutakin tuli hääräiltyä, mutta kieltämättä lauantaina teki kyllä hyvää päästä kunnolla ulkoilemaan kun kävin kävelyllä ihan itsekseni vaikka vähän vielä flunssa vaivasikin 😊. Samalla tuli napsittua hieman kuvia kevääseen heräilevästä luonnosta. Olipa rentouttavaa kuunnella lintujen viserrystä ja vaan ihastella upeaa säätä! Sunnuntaina puolestaan uskalsin ottaa jo tytönkin ulkoilemaan kun oli sen verran terveen oloinen. Kuinka hellyyttävää kun hän kävyn löydettyään sanoi että mennään etsimään orava ja että hän haluaa antaa kävyn oravalle ❤️. Voi kun toivoisin että tämäkin kevät olisi yhtä hyvä kuin pari edellistä siitepölyn kannalta niin että voisi nauttia ulkoilusta enemmänkin!

jäät

kukat

Ihan uskomatonta muuten että nyt ollaan jo yli huhtikuun puolivälin! Se tarkoittaa sitä että minulla on töitä jäljellä enää vajaa puolitoista kuukautta, eikä sen jälkeen mene enää kovin pitkään ennen kuin äitiyslomakin jo alkaa! Tuntuu mukavalta ajatukselta kun saa kesän mittaan valmistautua vauvan tuloon ihan kaikessa rauhassa ja samalla viettää aikaa tytön kanssa 😊.

kevätmaisema 1

kevätmaisema 3

Tällä viikolla ollaan taas onneksi flunssan jäljiltä vähitellen pääsemässä kiinni takaisin normaaliin arkeen. Tänään piti olla äitiysneuvola-aika pitkästä aikaa, mutta se peruttiinkin aamulla joten täytyy varailla uutta aikaa. Viikonloppuna on puolestaan Lapsimessut luvassa! Itse en ole aiemmin Lapsimessuilla käynytkään, kivaa päästä nyt mukaan! Kuten arvata saattaa, vauvanvaatteet kiinnostavat itseäni nyt eniten joten niitä tulee ainakin katsastettua 😊! Tytölle on tällä hetkellä sen verran kivasti vaatteita että luulen tosiaan vauvanvaatteiden vievän suuremman huomion tällä kertaa. Ja nyt kun on suunnilleen jo tullut kartoitettua muutaman ensimmäisen koon osalta että mitä tarvitaankaan niin senkin puoleen voi vähän alkaa katsella vauvalle vaatteita. Instagram-tililläni on muuten lippuarvonta Lapsimessuille käynnissä vielä tämän päivää, joten käykäähän osallistumassa jos on muitakin messuille menijöitä 😊!

http://marialla.fi/

Comments

Leave a Comment