Paina Enter hakeaksesi.

Blog image

Kun tavallinen flunssakin pelottaa

On kulunut jo kahdeksan kuukautta siitä päivästä, kun vein peloissani pienen vastasyntyneen poikamme lasten päivystykseen ja pelkäsin, etten saa häntä enää koskaan takaisin syliini. Siitä päivästä, kun supatin jokailtaisen iltarukouksen ja lopuksi ääni väristen hyvästit hänen korvaansa, jättäessäni hänet nukkumaan Tukholman Karolinska Instituutetin ECMO-teho-osastolle. On ollut todella vaikea hyväksyä, kuinka rankan taudin L-muru joutui käymään läpi vain muutaman viikon ikäisenä. Kuinka kovasti se koetteli pientä vastasyntyneen elimistöä ja kuinka lähellä hänen menettämisensä oli. Nämä kuukaudet ovat tuoneet alun järkytyksen ja lopulta helpotuksen ja kiitollisuuden tilalle uusia tunteita – vihaa ja kiukkua. Miksi me? Miksi meidän vauva? Kahdeksan kuukautta on pitkä aika tuntea näitä kaikkia tunteita yhtä aikaa ja samalla yrittää selviytyä L-murun sairauden traumoista. En olisi ikinä uskonut, että äitinä kohtaan sellaisenkin päivän, kun tavallinen flunssakin pelottaa. Minä pelkään.

Sehän meillä taas on – tavallinen flunssa. Vihaan syksyä ja syksyn mukana tulleita tauteja! Flunssa iski jälleen perheemme pienimpään muruun salakavalasti lauantaiyönä, jolloin huomasin ensin pientä rohinaa, jonka jälkeen nostin lämpöisen pojan viereeni jatkamaan unia. Yö jatkui kuitenkin unien sijaan kuumemittarin ja Panadolin voimin, kun hyssytin itkuista vauvaa sylissäni. Aluksi ajattelin, että vauvalle on tulossa taas lisää hampaita ylös, jonne puhkesi juuri kaksi uutta valkoista teräasetta koettelemaan äidin imetyskestävyyttä, mutta lopulta Isimiehenkin alkaessa oirehtia oli taivuttava ei-toivotun syysflunssan puoleen. Vauvan vastustuskykyhän on hurjan pitkän antibioottihoidon jälkeen ottanut ison kolauksen, joten en ihmettele, että tällaisena tautisena aikana joku virus löysi tiensä jälleen hänenkin elimistöön.

Vielä eilen vauvan flunssa hoitui hyvin kotikonstein; sylittelyä, liman imua Baby-Vacilla ja Panadolia, mutta tänään aamu-unien jälkeen vauvan hengitys rohisi selvästi enemmän ja se oli vaikeampaa, joten lääkäriin oli lähdettävä heti. L-murulla todettiin keuhkoputkentulehdus. Siinä syy pelottavalle rohinalle ja flunssaoireille. Kun tuttu Terveystalon lastenlääkäri tutki sylissäni leveästi hymyilevää rohisevaa vauvaa, jonka uteliaat sormet kietoutuivat välittömästi hengitysääniä kuuntelevan lääkärin stetoskoopin ympärille, mieleni valtasi jälleen pelko siitä, että kaikki toistuu. Pelko, että lapseni sairastuu taas vakavasti ja pahinta; pelko siitä, että menetämme hänet. En olisi ikinä osannut kuvitellakaan lähes kaikkea mahdollista pelkäävänä äitinä, että ihan tavallinen flunssa saa minut näin paniikin valtaan ja poissa tolaltani. Onneksi lääkäri otti pelkoni tosissaan ja tarkkojen tutkimusten jälkeen määräsi L-murulle verikokeita ja Ventolinen helpottamaan hengitystä, joka onneksi tuntui auttavan jo ensimmäisellä kerralla. Saimme lisäksi lähetteen sairaalaan lasten päivystykseen, jos oireet pahenevat.

Vauva voi avaavan lääkkeen ansiosta jo paremmin. Toki hän vieläkin rohisee ja uloshengitys on hieman ponnekasta, mutta hän on kuitenkin virkeä, iloinen ja hymyilevä oma itsensä. Satunnainen yskä harmittaa ymmärrettävästi pientä touhottajaa, mutta sekään ei estänyt tänään uuden taidon oppimista, kun L nousi päivällä tukea vasten seisomaan riemusta kiljuen…tai no yskien! Yritän pelostani huolimatta pitää ajatukseni kasassa ja olla ajattelematta sitä mahdollisuutta, että keuhkoputkentulehdus aiheuttaisi vauvalle jälleen keuhkokuumeen, ja samalla  lohduttautua sillä ajatuksella, että L-muru on onneksi kasvanut ja kehittynyt hienosti rankan tautinsa jälkeen ja on nyt paljon vahvempi kuin hento pieni vastasyntynyt.

 

Selina

 

 

Joko teillä on sairastettu syysflunssa?

http://kunaitikelaa.blogspot.fi/

Comments

Leave a Comment