Paina Enter hakeaksesi.

Blog image

Sinustako me&i-myyjä? – saat mallistokassin ilmaiseksi!

Muistatteko kun kerroin elokuisista me&i -kutsuistani? Kengät on ihan uusi aluevaltaus me&i:lla, joten ne oli aivan pakko ruksata tilauslomakkeelta. En tiedä saako kenkiä vain tänä syksynä, vai ehkä joskus myöhemminkin, mutta toivottavasti tämä kenkäkokeilu ei jää vain tähän yhteen malliin – ja hei te siellä me&i:lla! Olisiko ihan mahdotonta ajatella, että koot alkaisivat jo koosta 36? Harmittaa nimittäin vietävästi kun nuo kengät oli minulle liian isot. Kengän leveys oli juuri passeli tähän minun lyhyeen, mutta pirun leveälestiseen jalkaani. Pituutta koossa 37 oli sitten aivan liikaa, ja sitähän ei edes pohjallisella korjata.

No mutta toisaalta olin jo muutenkin ajatellut, että tällä kerralla vaatetan enemmänkin lapsia kuin itseäni ja niin tosiaan sain tehtyä. Pojat valitsivat itselleen paidat. O halusi työkonepaidan ja D hullaantui skeittilaudoista. Pojat ei todellakaan tarvitse pipoja (juuri laskin heillä olevan yhteensä yli 20 pipoa), mutta mustat lepakkopipot oli niin mageet heijastinyksityiskohdillaan, että pakkohan sellaiset oli saada! Hetken arvoin näiden kanssa, mutta onneksi tilasin, sillä nyt niitä ei enää saa. A:lle tilasin kirahvihousut, mutta otin niistä koon 74/80. Tarve ei ollut saada niitä heti käyttöön ja ajattelin, että reilummat voin ottaa käyttöön hyvin jo 68 koon kohdalla, jolloin käyttöikä venyy kivasti paljon ajateltua pidemmäksi. Mitäs tykkäätte siilisetistä? Minusta se on ihana! me&i:lle tyypillisesti tälläkin kaudella mallistossa on housut, joissa on aplikoitu kuva joko pyllyssä tai toisen reiden sivulla. Nämä housut on selvästi siilipyllyt! Siilisetti tuli meille koossa 62/68 ja isohan se vielä on, mutta ei onneksi liian. A on kasvattanut hyvällä tahdilla vartalonympärystään ja vaatteiden pituudesta menee kivasti kokoa leveyteen, joten ei nämä päältä pääse putoamaan.

meandi me&i miikkari aw2017 2017 syksy mallisto siilisetti siilipylly vauva myyntityö myyjä mallistokassi

meandi me&i miikkari aw2017 2017 syksy mallisto siilisetti siilipylly vauva myyntityö myyjä mallistokassi

meandi me&i miikkari aw2017 2017 syksy mallisto siilisetti siilipylly vauva myyntityö myyjä mallistokassi

meandi me&i miikkari aw2017 2017 syksy mallisto siilisetti siilipylly vauva myyntityö myyjä mallistokassi

Olenkin maininnut, että ystäväni toimii me&i-myyjänä ja hän käy aina meillä esittelemässä vaatteita. Aika ajoin hän houkuttelee minuakin mukaan mahtavaan duuniin ja ihan parastahan olisi saada hyvästä ystävästä myöskin työkaveri, vaikka me&i:n myyntityö on myös ihanan itsenäistä puuhaa. Palkkatyössä ollessani en olisi millään ehtinyt ottaa vielä vaatemyyjän pestiä itselleni, vaikkei myyntityössä olekaan mitään portaikkoa kuinka paljon esimerkiksi kuukaudessa pitäisi myydä. Tiesin kuitenkin etten pystyisi tekemään sitä sellaisella tahdilla mihin olisin itse tyytyväinen ja jätin asian hautumaan. Nyt ajatus kävi taas ystäväni huulilla ja minun mielessäni, kun olenkin kotona – äitiyslomalla. Niin hänkin tuon homman aikoinaan aloitti – vauvan ollessa 1kk:n ikäinen. Äitiyslomalla toki voi tehdä vain sunnuntaisin töitä, jottei tulot vaikuta äitiyspäivärahaan, mutta heti kun hoitovapaa alkaa voi tehdä töitä niin paljon kuin vain jaksaa. Työn aloittaminen on helppoa ja jos olet kiinnostunut ekologisista lasten ja naisten vaatteista, sekä tykkäät me&i:n värikkäistä mallistoista kannattaa sinun todella harkita myyjäksi ryhtymistä. Työtä ja työporukkaa hehkuttaa useampikin tapaamani myyjä, joten sen on pakko olla palkitsevaa ja vaivan arvoista.

Oletko sinä äitiyslomalla tai hoitovapaalla tai muuten vain kotona? Onko sinussa yrittäjähenkisyyttä ja haluaisitko saada lisätienestiä tekemällä hauskaa ja sosiaalista myyntityötä? Onko ekologisesti valmistetut, toiminnalliset ja kauniit lasten sekä naisten vaatteet sinulle tärkeitä? Rakastatko värejä? Toivoisitko, että voisit päättää itse työajoistasi ja haluaisitko mahtavan myyntiporukan ympärillesi? Jos vastasit yhteenkin kohtaan kyllä, klikkaa ihmeessä itsesi me&i:n sivuille ja hae heille myyjäksi! Saat ison ja ihanan mallistokassin ilmaiseksi, jos lähdet mukaan nyt syyskaudelle 2017 ja mainitset kommammaa -blogin malliston tilauksen yhteydessä.

me&i:lla ollaan totuttu aikatalujen sovittamiseen pienten lasten äiteinä ja / tai opiskelijoina ja siksi myyjänä saat päättää itse omista työajoistasi. Jos siis haluat vaikuttaa omiin tuloihisi voit saada lisätienestiä myymällä ihania lastenvaatteita, tai eihän kukaan estä sinua tekemästä me&i:n myyntityöstä itsellesi ammattia! Saat 29,28 % provisiota arvonlisäverottomasta myynnistä ja rahaa tilillesi jo ensimmäisestä myymästäsi tuotteesta lähtien. Sitten ehkä se paras kohta 😉 Myyjät saa myös alennusta omista ostoksistasi ja tietenkin mahdollisuuksia voittaa ainutlaatuisia me&i-tuotteita.

// Julkaisu toteutettu yhteistyössä me&i:n kanssa //

Comments

Leave a Comment