Yö ulkona

Mun Kesälistalla oli kohta, että haluan nukkua ulkona. Ajattelin jo, että kun ei kesälomalla tullut nukuttua niin taitaa jäädä kokeilematta koko juttu. Äitini alkoi kuitenkin puhumaan, että hänen oli pitänyt nukkua parvekkeella Alisan kanssa, mutta yöt olivat aikaisemmin olleet liian kylmiä.  Itse olin sinä lauantaina maannut lähes koko päivän heidän parvekkeensa pienellä puutarhasohvalla ja siitä se …

Jatka lukemista

Viimeiset lomaterkut

Loma on ohi ja tänään koitti paluu töihin. Saa nähdä koetaanko tässä joku masennuskohtaus, mutta toisaalta kaikkea kivaa on vielä luvassa, jo ihan tälläkin viikolla! Kaikkea kivaa oli täynnä mun viimeinen lomaviikonloppukin: Perjantaina pakattiin eväät kylmälaukkuun ja otettiin koko perhe suunnaksi Muumimaailma. Mukana oli myös mun äiti ja sisko sekä meidän kummipoika. Alisalle Muumimaailma oli …

Jatka lukemista

Meidän juhannus

Heips! Mitenkäs teidän juhannus meni? Juhlitteko kovin vai vietittekö rauhallisen juhannuksen? 🙂 Meidän juhannus starttaili jo torstaina kun pakattiin kimpsut ja kampsut ja suunnattiin mökille. Me menimme Alisan edeltä ja hän odotti jo kotona ainakin tunnin ennen lähtöä kengät jalassa ovella, niin paljon mökkilomaa odotettiin. Mulla kyllä meinasi hieman hermot kiristyä kun oli niin paljon …

Jatka lukemista

Kesäaamu maalla

Mun suosikkiasioita kesässä on kyllä ehdottomasti kiireettömät kesäaamut. Etenkin jos on ihan hiljaista ja ainoat äänet mitä kuuluu on luonnonääniä. Asumme itsekin aika rauhallisella asuinalueella, mutta missään nimessä se ei ole mikään täysin äänetön paikka edes aikaisin aamulla. Onneksi meillä on kuitenkin mökki, jonka hiljaisuudessa saimme sunnuntaina herätä. Oli todellakin ihan hiljaista, sillä oma pieni …

Jatka lukemista

Loma on asenteesta kiinni

Mikäli joku ei vielä tiennyt, mulla on kesäloma juuri nyt. Ensimmäistä viikkoa viedään ja yhteensä sitä on neljä viikkoa. Moni kauhisteli, kun JOUDUN pitämään kesäloman kesäkuussa. Meillä siis työpaikalla on kiertävä lomalista, eli periaatteessa lomavuoro kiertää kesä-elokuussa. Toki oma lomavuoro on mahdollista yrittää vaihtaa jonkun toisen halukkaan kanssa ja kun lomat oli töissä jaettu, alkoikin …

Jatka lukemista

Kesäloma = työleiri vai lepoloma?

Kesälomalla mä sit pesen kaikki peitot, verhot, tyynyt, matot… Siivoan kaapit turhista tavaroista. Pesen ja öljyän terassin. Vahaan lattian. Hups. Olen lykännyt myös muita asioita mentaliteetilla ”teen ne sitten lomalla.” Kesäloman To do-lista alkaa uhkaavasti muistuttaa työleirin listaa! Käykö sulle näin? Onneksi on pieni apulainen tällä työleirillä…;) Nyt kuitenkin kun elämä on ensimmäistä kertaa ollut …

Jatka lukemista

Ilmaista kesätekemistä vol. 2

Kesä on täällä, ainakin kalenterin mukaan! Moni sitä on odottanutkin jo, mutta kaikki ei iloisissa merkeissä. Pienituloisissa perheissä kesä saattaa olla hieman haastavaa aikaa. Toisaalta myös ihan keskituloisissakin perheissä monet kesäloma-aktiviteetit saattavat merkittävästi keventää kukkaroa, sillä monet huvipuistot yms, tulevat kyllä kalliiksi, etenkin jos perheessä on useampia lapsia. Tietenkään jokaiseen huvipuistoon ei tarvitse joka kesä …

Jatka lukemista

Kesälista 2017

Juuri nyt ei näytä kovin kesäiseltä, mutta käännetään ajatukset jo hieman toiveikkaasti sinne kesään. Tein viime kesänäkin listan asioista, jotka aion toteuttaa ja niin aion tehdä tänä kesänäkin. Kesäloma siintää enää kuukauden päässä, joten nyt on hyvä hetki miettiä mitä sitä ensi kesänä tekisi! Ihan sama, satakoon vaikka lunta, mä nautin silti! Haluan nukkua ulkona! …

Jatka lukemista

Vapauttava viikonloppu

Vaikka onkin jo tiistai, palataan vielä viikonloppuun, se oli niin vapaa ja vapauttava! Alunperin viikonlopun piti olla aika täynnäkin ohjelmaa, mutta suunnitelmien muuttuessa perjantaina, huomasin äkkiä, että meillä ei ollutkaan mitään suunnitelmia! Aikamoinen mahdollisuus! Lopulta viikonlopusta tuli tosi vapauttava ja puhdistava. Kauniissa auringonpaisteessa järjestelin meidän parveketta kesäkuntoon ja pesin mun polkupyörän. Vaihdoin lakanoita ja pesin …

Jatka lukemista

Tiedän mitä tein viime kesänä

Ennen kesää tein Tänä kesänä aion -postauksen ja nyt ajattelin katsoa, miten hyvin tämä lista toteutui. Mitä siis tänä kesänä tulikaan tehtyä? …käydä Muumimaailmassa Alisan kanssa. Muumimaailmassa tuli käytyä äitini ja Alisan kanssa mun kesälomalla. Meillä oli kiva reissu! Tarkemmin voit lukea Päivä Muumimaailmassa -postauksesta. …nukkua ikkuna auki. Rakastan sitä raitista ilmaa ja aamulla lintujen viserrykseen heräämistä. …käydä …

Jatka lukemista