Paina Enter hakeaksesi.

Blog image

Saarikierros Mauritiuksella: Nähtävyydet

Pitkästä aikaa palaillaan takaisin Mauritikselle. Hetkeen ei olekaan tullut kirjoitettua meidän reissusta. Ehkä olen työntänyt sen johonkin mielen perukoille etten täältä talven keskeltä ala kaivata takaisin paratiisiin.
Yksi aihe joka ehdottomasti ansaitsee oman postauksensa on meidän roadtrip pitkin eteläistä Mauritiusta. Tuolla reissulla näimme paljon erilaisia nähtävyyksiä ja maisemia. Reissua varten vuokrasimme taksin päiväksi ja hintaa sille tuli hotellin kautta n. 70 euroa. Taksin olisi ehkä saanut edullisemmin kadulta, mutta toisaalta hotellien taksit olivat paremmassa kunnossa ja hinnat kiinteät, koimme sen turvallisimmaksi vaihtoehdoksi. Oman auton vuokraaminen ei houkutellut, koska liikenne oli aikamoista ja vielä vääränpuoleista.
Chamarel & Seven coloured earth
Chamarelin alue ja Black River Gorgesin kansallispuisto sijaitsevat vierekkäin Mauritiuksen eteläosassa ja tuolta alueelta löytyy todella paljon nähtävää: upeaa luontoa ja huikeita näköaloja. Me pysähdyimme alueella mm. Chamarelin vesiputouksilla. Rotkon toiselta puolelta ihailimme kaunista vesiputousta, missä näin sadekaudella vettä riitti oikein hyvin. Välillä kuivalla kaudella vettä riittää vain pieneksi noroksi.
Chamarelin vesiputousten vieressä on kenties Mauritiuksen tunnetuin nähtävyys Seven coloured earth. Kerrassaan erikoinen luonnonmuodostuma, joka on saanut alkunsa miljoonia vuosia sitten kun tuliperäisen saaren tuhka ja laava ovat jäähtyneet eri lämpötiloissa. Vuosien kuluessa tästä on sitten muodostunut tällaisia kirjavia hiekkadyynejä. Todella jännän näköinen paikka keskellä viidakkoa. Turismin takia täältä kuitenkin löytyy esimerkiksi kahvila ja alueen laidalla on aidattuna jättikilpikonnia, jotka olivat toki jylhän näköisiä, mutta herää kysymys miten luonnollinen elinalue moinen on. 
Chamarel ja Seven coloured earth olivat maksullisia paikkoja, yhteinen sisäänpääsymaksu näihin maksoi noin viisi euroa.
Mauritius nähtävyydet Chamarel-putoukset
Chamarel-putoukset

Mauritius nähtävyydet Seven coloured earth
Seven coloured earth

Mauritius nähtävyydet Seven coloured earth
Seven coloured earth

Mauritius nähtävyydet Seven coloured earth
Jättiläiskilpikonnat
Ganga talao / Grand Bassin
Suurin osa Mauritiuslaisista on hinduja ja saarella on tietysti useita hindutemppeleitä. Me vierailimme Ganga talaon temppelialueella, toiselta nimeltään Grand Bassin -järven rannalla. Temppelialueen alussa on kaksi todella suurta jumalhahmopatsasta, jotka oli aika vaikuttava näky. Paikka on kuulemma yksi hindujen pyhimmistä paikoista Intian ulkopuolella ja siksi suosittu pyhiinvaelluskohde.
Koska retkipäivänämme oli kansallinen vapaapäivä, pyhällä järvellä oli todella paljon ihmisiä. Seurasimme hetken heidän toimia järvellä. Taksikuskimme osasi kertoa, että tulossa oli jokavuotinen suuri hindufestivaalit, jolloin turistin kannattaa aluetta välttää, tuolloin paikalla on koko saaren hinduväestö.
Mauritius nähtävyydet Grand Bassin

Mauritius nähtävyydet Grand Bassin

Mauritius nähtävyydet Grand Bassin
Näköalat 

Näköalapaikkoja reissun varrella oli useita. Pysähdyimme muun muassa katsomassa Trou aux Cerfs -tulivuorta, joka itsessään oli vain vihreä lätäkkö rotkossa, mutta maisemat sieltä olivat huikeat. Lisäksi pysähdyimme näköalapaikalle, mistä avautui näkymä Le Mornen laaksoon. Myös Black River Gorgesin kansallispuistossa on upeita näköalapaikkoja, joissa kannattaa pysähtyä.

Mauritius nähtävyydet
 Näkymät Trou aux Cerfs tulivuorelta

Mauritius nähtävyydet
Le Mornen laakso



Mauritius nähtävyydet
Black River Gorgesin kansallispuisto


Luonto & vesiputoukset

Mauritiuksella on ihan huikea luonto ja sitä kyllä näimme pitkin lomaa. Eksoottisia kasveja ja lintuja. Roadtripin aikana näimme muutamia villieläimiä, kuten apinoita ja mangustin. Enemmänkin niitä olisi varmasti näkynyt jos olisimme menneet autolla syvemmälle viidakkoon.
Vesiputouksia näimme myös todella paljon päivän aikana, valitettavasti en enää edes muista kaikkien nimiä kun jossain kohtaa ne alkoivat vähän kyllästyttää, vaikka hienoja olivatkin. 🙂
Mauritius nähtävyydet

Mauritius nähtävyydet
Suosittelen ehdottomasti kiertoretkeä autolla Mauritiuksella, sillä näkee vaan niin paljon päivän aikana. Jos meillä olisi ollut yhtään aikaa lisää, olisimme viettäneet toisen päivän saaren pohjoisosaa kiertäen, mutta tällä kertaa ehdimme koluta vain eteläosan, jossa kyllä nähtävää riitti! 
Mauritiustahan mainostetaan yleensä etenkin rantaparatiisina, mutta ehdottomasti nähtävää löytyy muutakin. Ehkäpä jopa tuo eksottinen luonto erottaa Mauritiuksen monesta rantakohteesta. Jo lentokoneen laskeutuessa näimme miten vehreät saaresta oli kyse. En sano, että olisi väärin jäädä vain hotellille, mutta mikäli näin tekee, kannattaa tiedostaa, että menettää suuren osan Mauritiuksen parhaista antimista. Taksilla liikkuminen Mauritiuksella on suhteellisen edullista, joten lämpimästi suosittelen sellaisen vuokraamista päiväksi. Jos sattuu vielä osumaan yhtä hyvä ja asiantunteva kuljettaja kuin meillä, saa päivän aikana todella kattavan tietopaketin Mauritiuslaisesta elämänmenosta.

http://ihanvaantavismutsi.blogspot.fi/

Comments

Leave a Comment