Paina Enter hakeaksesi.

Blog image

Nostalgiaa

Vimeisten viikkojen aikana on tullut paljon vain seilailtua paikasta paikkaan. En oikein jaksa tehdä mitään suunnitelmia, kotikin keräilee pölyä kun en vaan ole jaksanut siivoilla kun vähän isompia.
Samulin kesäloma alkaa olla ohi ja nyt koittaa paluu siihen normaaliin työ- ja päiväkotiarkeen. Kesää on toki edelleen jäljellä, mutta jotenkin mulla on kovin ristiriitaiset fiilikset. Kuulin radiosta yhden tutun laulun, joka sopi aika hyvin mun tän hetkiseen fiilikseen
Mä ajassa oudosti liidän,
Tää untako on vaiko ei?
Mä paikasta paikkaan näin kiidän
Ja varjoni tunne mua ei.

Viimeisen lomaviikonlopun kunniaksi oli aika yllättää Samuli polttarien merkeissä. Samulin kaverit odottelivat Samulin vanhempien pihassa kun lauantaiaamuna kurvasimme pihalle, muka muuten vaan. Polttarisankarin yllätys onnistui täydellisesti. <3
Me lähdimme Alisan kanssa puolestaan omien vanhempieni luokse ja kaikkiaan siitä kehkeytyi varsinainen nostalgiareissu.
Oli mäntyjen tuoksut ja juhannusyö
Ja äitini lempeä niin;
Oli suolainen ilma ja tähtien vyö;
Ne hetkessä pois pyyhittiin…

Olen aina ollut kiinnostunut historiasta, mutta nyt kaiken tapahtuneen valossa, etenkin oma ja perheeni historia on alkanut mietityttään suuresti. Olen selaillut paljon kaikkia vanhoja valokuvia ja palannut omiin lapsuusmuistoihinikin.
Ehkä osin tästä nostalgiakaipuusta johtuen selailin tällä kertaa vanhempieni vanhoja valokuvia. Teemaan sopivasti myös hääkuvat oli pakko katsoa ja kyllähän ne vajaan kolmenkymmenen vuoden takaa olevat kuvat jo vähän huvitti.
Mä sammaliin sirkuksen laitan
Ja kaarnasta teen mitä vaan.
Mä pahvista leijani taitan;
Sen pilviin mä nousemaan saan…

Nyt teen lumilinnan ja aamulla nään:
Joku maahan sen kaatanut on!
Nyt ennalta aavistaa voin joka sään,
Talvet syksyiksi muuttuneet on.

Halusin myös lähteä pyöräilemään meidän pikkukylän raittia. Lapsena pyöräilin paljon, mutta nykyään se on vähän jäänyt. Näin kesäisin on mukava polkea niitä samoja reittejä kun lapsenakin.
Äitini on hyvää pyöräilyseuraa, sillä hän tykkää myös paljon kertoa kaikista vanhoista jutuista tai omista lapsuusmuistoistaan. Monet niistä olen kuullut vaikka miten monta kertaa, mutta silti niistä tulee aina jotenkin hyvä mieli. Pyöräillessä kylän ympäri sitä huomasi, miten moneen taloon tai paikkaan todella liittyi joku muisto. Samalla Alisa pääsi taas pyörän kyytiin istuimessa ja sekös vasta oli mukavaa!
Tää kaipuuni menneeseen aikaan
Mua piiskaa ja kasvoille lyö.
En uskoa tahtoisi taikaan,
Josta muistuttaa vain joku yö…

Unet kummalliset minut menneisiin vie,
Monet kasvoni peilistä nään;
Jossain kaukana kulkee se kultainen tie,
Jota pysty en ymmärtämään…

Kyllä sitä kieltämättä välillä kaipaa sitä lapsuuden huolettomuutta ja kiireettömyyttä. Kunpa sitä pystyisi tarjoamaan Alisalle yhtä kiireettömän lapsuuden kuin itselläni oli. Aika paljon vain on ajat muuttuneet.
Hassusti sitä muuten on aidat madaltuneet ja sillat kaventuneet sitten lapsuuden, vai olenko minä vain kasvanut? Äiti vei meidät aina lapsena yhteen paikkaan, mistä löytyi aina metsämansikoita. Sinne samaan paikkaan suunnattiin taas Alisankin kanssa. Ja kyllä niitä oli paljon! Mietittiin äidin kanssa käykö ihmiset ylipäätään niitä enää poimimassa kun taas niitä todella oli vaikka miten paljon.
Voin puristaa sormeni nyrkkiin,
Myös lyödä ja murskata voin!
Nyt törmäilen sääntöihin jyrkkiin,
Yhä harvemmin hymyillä voin.

Oi, missä on polkuni, missä on tie,
Jonka reunalta mustikat hain?
Nyt en enää naapuriin piirakkaa vie –
Maxi-Market on naapurinain.

Muuten sitten makoilinkin vanhempieni parvekkeen sohvalla ja kuuntelin sitä satunnaista autojen pörinää, muuten kuului vain lintujen laulua.
Huomasin miettiväni miten hyvin me täällä viihdytään ja salaa kaipasin taas kotiseudulle, kuten viime vuonnakin. Vaikka mä tiedän ettei mun koti enää ole täällä, enkä mä sitä lopulta enää edes haluaisi, on täällä kuitenkin ihana käydä. Lapsuusmuistot tuovat turvallisen tunteen ja on mukava kertoa Alisalle, että tuosta se äiti polki kouluun. Lopulta kuitenkin on pakko puristaa tankoa lujempaa ja katsoa eteenpäin, tulevaisuuteen.

Mutta tiedän mä sen,
että ei ihminen,
yksin muuttaa voi kuin itseään.
Kautta helvettien tiedän kulkevan sen,
joka eilistä jää etsimään…

http://ihanvaantavismutsi.blogspot.fi/

Comments

Leave a Comment