Paina Enter hakeaksesi.

Blog image

Miten meillä nukutaan? + INSTAGRAM ARVONTA

 *Yhteistyössä KIVIkivi

No kiitos kysymästä, me vanhemmat voisimme nukkua enemmänkin. Myöhäiset leffaillat tai työjutut yhdistettynä aikaiseen herätykseen kun ei ihan toimi keskenään.

Julia on ollut aina suht’ hyvä nukkumaan. Hyvällä nukkujalla tarkoitan, että hän on useimmiten nukahtanut helposti ja nukkuu sikeästi pitkään. Hän ei vauvanakaan heräillyt öisin montaa kertaa, satunnaisia kausia lukuunottamatta.

Vauva-aikana ensimmäiset 4 kk meni vähän liiankin hyvin, mutta sen jälkeen tuli kausi jolloin herättiin useamman kerran yössä. Nämä ovat näitä kuuluisia ”vaiheita”, joita lapsilla riittää vauvasta teini-ikään saakka.

Vauvana Julia nukutettiin, mutta nykyään hän nukahtaa itsestään (melkein). Hän yleensä vieläpä menee erittäin innoissaan nukkumaan. Meille vanhemmille se on tietenkin kiva juttu, että lapsen iltatoimet sujuvat sutjakkaasti.

Ainoa mitä Julia tarvitsee nukahtaessaan, on aikuisen läsnäolo. Eli jompi kumpi meistä makoilee makkarissa sen aikaa, että tyttö on nukahtanut. Jos yrittää livahtaa liian aikaisin pois, niin Julia kyllä pomppaa samantien ylös.

Emme ole kokeilleet pitkään aikaan, että nukahtaisiko hän ilman meitä vai itkisikö perään tuntitolkulla. Makkarissa löhöily ei meitä kuitenkaan haittaa, joten olemme toimineet näin ja ainakin hän menee hymy huulilla nukkumaan eikä itkun saattelemana.

Vaiheita tulee ja menee, tämäkin varmaan muuttuu joskus.

Sainpa tuossa eräs päivä mukavan sähköpostin uudelta perheyritykseltä nimeltään KIVIkivi. Heidän valikoimaansa kuuluu lasten pellavalakanoita, froteekylpytakkeja, sekä yöasuja koko perheelle.

Jes yksivärisiä lastenlakanoita!

KIVIkivi käyttää laadukkaita materiaaleja, kuten ekopuuvillaa, pellavaa ja bambua. Tuotteet ovat tyyliltään yksinkertaisia ja luonnonläheisiä. Minun silmääni erittäin kauniita.

Yöpaitojen ja kylpytakkien värimaailma on saanut inspiraationsa kivistä ja merenrannasta: valkoista, harmaata siniharmaata, roosaa sekä mustaa.

Idea yksityiskohtiin on lähtöisin purjeveneiden purjeista. Lasten yöasuihin voi valita numeron, joka vastaa lapsen ikää.  Ihana idea!

Tuotteet sopivat kenelle vaan, joka on etsinyt yksivärisiä lastenlakanoita tai rakastaa skandinaavisen yksinkertaista ja kaunista tyyliä.

Julialla on nyt entistäkin makoisammat unet uusissa roosanvärisissä pellavalakanoissaan ja ekopuuvillaisessa Purjeyöpaidassaan.

Instagramissa @anniinajalkanen on nyt käynnissä arvonta yhteistyössä KIVIkivi:n kanssa, jossa voit voittaa itsellesi tai lahjaksi lasten pellavalakanat, joko baby- tai junior- koossa!

Aika ihana lahjaideakin…

Ps. KIVIkivi-mallisto on laajentumassa lähiaikoina ja tuotteita on tulossa lisää myös aikuisille!

❤ Anniina

https://anniinajalkanen.blogspot.fi

Comments

Leave a Comment