Mikä musta tulee isona?

Peruskoulun jälkeen mulla ei ollut mitään hajua mikä musta tulis isona, joten päädyin lukioon jotta saisin muutaman vuoden lisäaikaa miettiä. Lukion jälkeen mulla ei edelleenkään ollut hajua mitä haluaisin opiskella, joten hain lähihoitajaksi ja sosionomiksi, näille aloille ainakin olisi suuri mahdollisuus työllistyä. Olin kuitenkin sen verran hukassa elämäni kanssa, että mitkään opinnot ei siinä vaiheessa …

Jatka lukemista

Omaa polkua

Huh, aivan upea viikonloppu takana. Blogissakin on ollut hiljaista, sillä viimepäivät elin niin täysillä siskoni häitä, ettei ollut aikaa istua tietokoneen ääressä. Lauantai oli upea päivä, juuri hääparin näköiset juhlat. Ruoka oli hyvää, ohjelmaa oli juuri sopivasti ja kaikki oli iloisia. Näistä häistä on todella paha pistää paremmaksi. 😉 Palaan vielä myöhemmin lauantain tunnelmiin, kannattaa …

Jatka lukemista

Kiire töihin

Havahduin muutama viikko sitten siihen, että mun äitiysloma loppuu lokakuussa. En ollut aikaisemmin osannut ajatella kuinka äkkiä tämä aika oikein kuluu, ja että Viljami on jo niin iso. Sinänsä tämä ei vaikuta muhun millään tavalla, sillä aion olla vielä kotona ainakin siihen asti että Viljami täyttää vuoden, mahdollisesti vielä pidempäänkin. Haluan olla kotona niin pitkään …

Jatka lukemista

Eroon tissistä

Mä oon imettänyt nyt 7,5kk. Se on paljon enemmän kuin uskalsin edes toivoa. Tai eihän mulla ollut mitään toiveita imetyksen suhteen, sujuu jos sujuu. Kukaan ei voi ymmärtää ennen kuin kokee imetyksen itse, että mitä se on. Se on niin paljon enemmän kuin pelkkää ravintoa lapselle. Se on sun ja sun lapsen oma pieni hetki, …

Jatka lukemista

Maanteiden idiootti

Olimme eilen äitini ja Viljamin kanssa matkalla kotiin siskoni hääpalaverista, kun taaksemme tuli rekka. Se ajoi aivan meidän takaluukussa kiinni, turvaväliä ei ollut nimeksikään. Nopeusrajoitus oli 80km/h ja me ajoimme juuri sallittua nopeutta. Tämä on nyt sinulle, maanteiden idiootti! Ymmärsitkö ollenkaan, että meidän takapenkillä nukkui maailman kallein lasti, mun lapseni? Ajoimme tietä, jolla liikkuu paljon …

Jatka lukemista

Kisapäivää Somerolla

Tänään vietettiin päivää Somerolla kisoissa, sillä minä, isäni ja Teemu tehtiin tulospalvelua siellä. Äiti lähti onneksi mukaamme, joten Viljamia ei tarvinnut jättää hoitoon. Mukana oli myös siskontyttöni Alisa sekä meidän koira Helmi. Oltiin viime yö mun vanhempien luona, sillä lähdimme aamulla siitä yhdellä autolla kohti kisoja. Minä ja Teemu istuskelimme lähes koko päivän kilpailunjohtotornissa tietokoneen …

Jatka lukemista

Pieni ruokailija

Ollaan aloiteltu kiinteiden syömistä Viljamin kanssa pikkuhiljaa. Tein itse neljää eri sosetta: bataatti, porkkana, kesäkurpitsa ja parsakaali. Pakastin soseet jääpalamuoteissa, joista sitten siirsin palat rasioihin, joista on helppo aina sulattaa pieniä määriä. Näiden lisäksi ostin kaupasta hedelmäsosetta, ja maistelimme myös kaurapuuroa. Alkuun mua jännitti paljon edes ajatus siitä, että Viljami saisi jotain muuta ruokaa kuin …

Jatka lukemista

Asuntohaaveita

Kun muutettiin viime marraskuun alussa tähän nykyiseen asuntoon, tiedettiin että tämä olisi vain väliaikaista. Kaksio, jossa on 54 neliötä kävisi jossain vaiheessa pieneksi. Vuokralla asuminen on myös äärimmäisen kallista ja turhauttavaa. Turhauttavaa siinä mielessä, että samalla summalla mitä nyt maksamme tästä vuokraa, lyhentäisimme huimasti lainaa. Kävimme alkuvuodesta avaamassa Viljamille oman pankkitilin, ja siinä ohimennen juttelimme …

Jatka lukemista

Kaksi vuotta sitten

Eilen illalla Teemu tuli hakemaan minut ja Viljamin töiden ja tallin jälkeen ja lähdettiin ajelulle viemään yhdet vanteet Viialaan. Puin Viljamille yöpuvun valmiiksi, jotta sain siirtää hänet vain turvakaukalosta sänkyyn jatkamaan unia. Oli ihanan aurinkoinen ja valoisa ilta, joten oli ihana vain istua autossa ja fiilistellä kesää. Kuunneltiin lauluja, jotka soi kaksi vuotta sitten, kun …

Jatka lukemista

Vaarallinen harrastus

Vietettiin taas sunnuntaipäivä kisoissa, tälläkertaa ei oltu Teemun kanssa ajamassa, vaan hoidettiin tulospalvelua. Viljami jäi mummun ja vaarin kanssa päiväksi, joten saatiin samalla lapsivapaata. Päivä oli ihanan aurinkoinen, jopa helteinen ja sain viettää aikaa Teemun kanssa. Meillä on yleensä tulospalvelua tehdessä kisan parhaat paikat, sillä näemme lähestulkoon koko radan. Tällä kertaa se ei ollut kuitenkaan …

Jatka lukemista