Saaristoristeily Turusta

Sovimme äitini kanssa jo alkuvuodesta, että kevään aikana mennään päiväristeilylle. Kevät tuli ja meni, ja koitti kesä, joka tarkoittaa sitä että meillä on lähes kaikki viikonloput täynnä kisoja ja muuta ohjelmaa. Äitini kuitenkin sai järkättyä itselleen keskelle viikkoa vapaapäiviä olemalla viikonloppuna töissä, joten viime viikon keskiviikkona suuntasimme kohti Turkua ja menimme siskoni luo yöksi. Tarkoitus …

Jatka lukemista

Viikonloppu kun meidän vauvasta kasvoi iso

Viikonlopun pettymykset alkaa olla pikkuhiljaa jo haudattu, ja on aika palata niihin vähän parempiin hetkiin. Koimme nimittäin viikonloppuna kaiken pettymyksen lisäksi monta super hyvää ja ikimuistoista hetkeä. Meillä oli mahtava porukka reissussa, ja saimme viettää aikaa perheen kesken. Viljami kasvoi kuin silmissä, sillä ensimmäinen hammas puhkesi ja toinen on jo ihan melkein puhjennut viereen. Alhaalla …

Jatka lukemista

Siskon polttarit

Huh, vihdoin salailu on ohi ja voi hengähtää. Lauantaina oli nimittäin mun isosiskon Ilonan polttarit! Lupauduin auttamaan kaasoa niiden järjestelyssä, ja parhaani mukaan kotoa käsin yritin hoitaa minulle annettuja hommia. Polttarit pidettiin Turun seudulla, joten puhelimen välityksellä koitin saada asioita hoidettua. Pidettiin me kaason kanssa kerran pieni palaveri meillä, ja senkin salailu oli jo haastavaa!  Meidän …

Jatka lukemista

Juhannus

Me vietettiin tänä vuonna juhannusta hyvin rauhallisissa merkeissä. Perjantaina oltiin Teemun vanhempien luona, jossa grillattiin, saunottiin ja paljuiltiin. Me ei olla Teemun kanssa enää siinä iässä, että baarit ja festarit kovasti kiinnostaisi, se aika on onneksi molempien kohdalla jo eletty. Me nautitaan enemmänkin siitä, että saa viettää aikaa perheen kanssa ja herätä aamulla ilman pahaa …

Jatka lukemista

Viljami puoli vuotta

Tasan puoli vuotta sitten tähän aikaan olin maailman onnellisin. Mulla oli sylissä täydellinen pieni terve poika. Musta oli just tullut äiti ja Teemusta isä. Nyt puoli vuotta myöhemmin, se samainen pieni poika ryömii lattialla, opettelee konttaamaan, naureskelee ja opettelee syömään muutakin kuin rintamaitoa. Se on kasvanut niin valtavasti, ja en voi käsittää että on vierähtänyt …

Jatka lukemista

Kesäpäivä rannalla

Äitini tuli tänään siskontyttöni kanssa meidän luokse, ja suuntasimme viettämään hellepäivää rannalle. Meillä on parinsadan metrin päässä ihana uimaranta, joten oli kiva päästä testaamaan se. Rannalle oli eksynyt paljon muitakin nauttimaan auringosta. Järvi on todella pieni, joten se varmasti lämpenee nopeammin kuin isot järvet. Muutamien hellepäivien jälkeen jopa minä saatan uskaltautua uimaan. Meillä oli mukana …

Jatka lukemista

Synttärit

Mulla oli eilen synttärit, täytin 21 vuotta. Jos palataan ajassa takaisin muutamia vuosia, niin rehellisesti sanottuna en olisi uskonut, jos joku olisi minulle sanonut, että 21 vuotiaana asun Pirkkalassa Teemun kanssa ja meillä on poika! Olen aina haaveillut siitä, että saan lapset nuorena, mutta en silti ajatellut sen olevan mahdollista. Ajattelin ennen, että opiskelisin itselleni …

Jatka lukemista

Kaksi vuotta sitten

Eilen illalla Teemu tuli hakemaan minut ja Viljamin töiden ja tallin jälkeen ja lähdettiin ajelulle viemään yhdet vanteet Viialaan. Puin Viljamille yöpuvun valmiiksi, jotta sain siirtää hänet vain turvakaukalosta sänkyyn jatkamaan unia. Oli ihanan aurinkoinen ja valoisa ilta, joten oli ihana vain istua autossa ja fiilistellä kesää. Kuunneltiin lauluja, jotka soi kaksi vuotta sitten, kun …

Jatka lukemista

Viisi vinkkiä äidin jaksamiseen

Monet äidit kamppailevat jaksamisen kanssa, jokaisella on varmasti ne omat keinot, mitkä on kokenut parhaaksi omalle jaksamiselle, mutta nää on mulla toiminut! Kaikille ei tietenkään päde samat neuvot, eikä niitä ole niin yksinkertaista toteuttaa, mutta tässä muutama yleispätevä vinkki. Jakakaa tähän teidän omia vinkkejä, miten te jaksatte paremmin arjen puurtamista.  1. Ota omaa aikaa. Jos …

Jatka lukemista

Tänä kesänä…

Monet bloggaajat ovat tehneet näin kesän kynnyksellä listaa, mitä haluaa tehdä kesällä. Siskoni postauksesta inspiroituneena ja aurinkoisen päivän kunniaksi minäkin ajattelin listata mitä haluan tehdä kesällä! TÄNÄ KESÄNÄ AION… ☆ Grillata, sekä ruokaa että itseäni auringossa. ☆ Uida järvessä, ehkä meressä? ☆ Tehdä pitkiä aamulenkkejä. ☆ Opetella syömään terveellisemmin. ☆ Viettää aikaa Teemun kanssa kahdestaan. ☆ Ostaa …

Jatka lukemista