Paina Enter hakeaksesi.

Blog image

Unet yritää pilata elämäni

Mä en oo koskaan ollut aamuihminen, Narkolepsian myötä tämä piirre mussa on vaan korostunut. Luulen, että ainakin osittain syynä on unet. Kuten olen aiemmin kertonut, Narkolepsiaan melko usein liittyy painajaiset, hallusinaatiot ja unihalvaukset. Näiden lisäksi erittäin todentuntuiset unet häiritsevät ainakin minun elämääni. Näissä todentuntuisissa unissa näen usein läheisiä ihmisiä, ja nimenomaan heidän huonoja puolia. Ehkä unet kertovat myös tietystä epävarmuudesta itsessäni.

Mun on välillä hyvin vaikea erottaa mikä on totta, ja mikä unta. Usein luulen sanoneeni joitain asioita, mutta myöhemmin käykin ilmi, että olenkin vain nähnyt unta. Näin tapahtuu varmasti jokaiselle meistä joskus, mutta mulle tällainen on jos ei päivittäistä, niin ainakin viikoittaista. Muutaman kerran olen nähnyt esimerkiksi, että joku mun läheinen tekee jotain kamalaa unessa, ja aamun saatan olla ihan hämilläni ja kärttyinen, kunnes vasta joskus iltapäivällä tajuan sen olleen vain unta. Teemu välillä ihmettelee, miksen halua halata tai tulla kainaloon, yleensä syy löytyy unista. Olen kuvitellut hänen tehneen jotain tyhmää, mutta oikeasti olen vain nähnyt unta.
Mietin usein myös mun unien merkityksiä, voisiko joku uni viitata johonkin tulevaan isoon elämänmuutokseen, voitanko kenties lotossa tai sairastuuko joku läheinen. Koska nään niin paljon unia, mun pää on välillä ihan pyörällä niistä. Ihan kuin mulla olisi kaksi maailmaa, uni ja todellisuus, mutta välillä ne vaan sekottuu keskenään yhdeksi ja samaksi maailmaksi. 
Huh miten sekava postaus, ja miten vaikea tätä oli kirjoittaa kun en oikein itsekään tiedä kuinka tämä asia puetaan sanoiksi. Toivottavasti saitte jotain irti, kertokaa ihmeessä jos teillä on samanlaisia kokemuksia, liittyykö tämä Narkolepsiaan vai onko tämä ihan yleistä muillakin? 
Comments

Leave a Comment