Paina Enter hakeaksesi.

Blog image

Soseita ja sormiruokailua

Kun Viljami alkoi lähestyä puolen vuoden ikää, ja oli aika aloittaa kiinteiden maistelu, mua jännitti ja lykkäsin sitä kokoajan vaan pidemmälle ja pidemmälle. Vaikka olin lukenut aiheesta paljon, niin silti tuntui etten tiedä siitä mitään ja se vähän pelotti mua. Aloiteltiin ensin muutamalla eri soseella. Yhtä makua noin kolme päivää peräkkäin ja määrät oli todella pieniä, puolikkaita teelusikallisia. Kokeiltiin varovasti mitä Viljami tuumaa uusista mauista, tuleeko allergioita ja se tärkein, miten suolisto reagoi.  Kaikki meni onneksi todella hyvin, ja annoskoot pikkuhiljaa kasvoi ja uskallettiin sekoitella jo makuja keskenään. Viljamilla ei vielä tässä vaiheessa ollut hampaita, joten arastelin sormiruokailua vaikka tiesin sen olevan ihan turvallista ilman hampaitakin.

Kun Viljamille vihdoin puhkesi ensimmäiset hampaat, alettiin sormiruokailla hieman enemmän ja tällä hetkellä tilanne on se, että aamu- ja iltapuuron minä syötän, ja loput ateriat pääsääntöisesti sormiruokaillaan. Toki etenkin jos olemme pois kotoa tai on kiire johonkin, niin ruoka menee soseena. Sormiruokailu on kuitenkin helpottanut paljon minun omaa ruokailua, saan syödä rauhassa samalla vahtien Viljamin syömistä. Tottakai se on sotkuista ja vie oman aikansa laittaa hänelle ruokaa, mutta uskon että se palkitsee sitten myöhemmin!

Sormiruokailun aloittaminen oli kuitenkin myös jännittävää. Olin lukenut kakomisrefleksistä, että se tulee pikkulapsilla jo suun etuosassa, mutta oli se silti pelottavaa kun lapsi kakoo kaikkea minkä suuhunsa laittaa. Olin opetellut tarkasti miten tulee toimia jos lapsi meinaa tukehtua, koska ainahan sekin riski on olemassa. Minua lohdutti kuitenkin lukemani lause: ”Sormiruokailu on ihan yhtä turvallista kuin soseruokailukin.” Ja tottahan se on, kun lapsella on valmiudet alkaa syömään soseita, on hän myös valmis sormiruokailemaan.

Olenko ainoa jota kiinteiden aloitus jännitti? Onko sormiruokailu teillä ihan tuttu juttu, vai onko soseet enemmän teidän mieleen? 

Comments

Leave a Comment