Paina Enter hakeaksesi.

Blog image

Mikä musta tulee isona?

Peruskoulun jälkeen mulla ei ollut mitään hajua mikä musta tulis isona, joten päädyin lukioon jotta saisin muutaman vuoden lisäaikaa miettiä. Lukion jälkeen mulla ei edelleenkään ollut hajua mitä haluaisin opiskella, joten hain lähihoitajaksi ja sosionomiksi, näille aloille ainakin olisi suuri mahdollisuus työllistyä. Olin kuitenkin sen verran hukassa elämäni kanssa, että mitkään opinnot ei siinä vaiheessa napannut, joten tein vain töitä kahdessa eri ravintolassa. Seuraavana keväänä hain taas opiskelemaan, tällä kertaa kosmetologiksi ja pääsinkin kouluun, mutta olin siinä vaiheessa jo raskaana, joten minun ei ollut järkevää aloittaa koulua ja jättää sitä heti kesken.

Koko raskausajan ja äitiysloman olen pohtinut, että mitähän sitten kun mun on aika palata työelämään tai kouluun, mihin mä oikein meen ja mitä mä teen? Lähipiiristä on heitelty kaikkia vaihtoehtoja, mutta mikään ei ole tuntunut kolahtavan, kunnes äitini heitti erään ammatin, ehkä jopa vähän vitsillä ja se kolahti. Olen lueskellut ja pohtinut tätä, ja pitkästä aikaa musta tuntuu että tiedän mitä mä teen keväällä! Koulutus tähän kyseiseen ammattiin ei ole kovin pitkä, joten se sopii mulle vallan mainiosti, en nimittäin viihdy koulun penkillä. 
En kerro vielä mikä tämä ammatti on josta nyt haaveilen, eikä se ole oleellista. Halusin vain kertoa, että pitkästä aikaa tuntuu hyvältä kun on jokin ajatus tulevaisuudesta. Ehkä mä vielä joskus pääsen takaisin työelämään ja toivottavasti sellaiseen työhön josta nautin ja jossa saan haastaa itseni. Eihän tämän tietysti tarvitse olla mikään loppuelämän ammatti, aina voi kouluttautua uudelleen, mutta just nyt tuntuu hyvältä kun tulevaisuus näyttää selkeämmältä kuin pitkään aikaan! 
Comments

Leave a Comment