Paina Enter hakeaksesi.

Blog image

Laatuaikaa

Vanhemmuus ja arjen pyörittäminen on välillä rankkaa ja uuvuttavaa. Tottakai se on myös ihanaa ja antoisaa, mutta myönnetään, että välillä sitä kaipaa jotain muutakin kun vaipanvaihtoa ja vaunuttelua. Sunnuntaina oli Teemun syntymäpäivät, ja Teemun vanhemmat lupasi ottaa Viljamin hoitoon, jotta pääsemme hetkeksi ulos kahdestaan. Alunperin ideana oli mennä kylpylään ja syömään, mutta Teemu oli sen verran flunssainen, että päätimme mennä kylpemisen sijaan elokuviin. 

Näytös oli jo puolilta päivin, ja ajattelimme käydä syömässä ennen sitä, mutta eihän sunnuntaisin juuri mikään ravintola ole auki niin aikaisin. Päädyimme siis lopulta mäkkäriin! 😀 Valitsimme elokuvaksi Napapiirin sankarit 3, josta täytyy sanoa sen verran, että olihan se ihan hauska, mutta minun makuun liian överi. Kaikki oli liian överiä. Tuli fiilis että se oli vähän väkisin väännetty, mutta kyllä se silti nauratti ja sai ajatukset pois kotoa. Elokuvan jälkeen me suunnattiin vielä asuntonäyttöön kahdestaan, ja sen jälkeen käytiin moikkaamassa Viljamia ja mä menin vielä kotiin koristelemaan kakun.

En ollut koskaan ennen tehnyt täytekakkupohjaa itse, olen aina käyttänyt kaupan valmiita pohjia. Tällä kertaa ajatuksenani oli leipoa pohja perjantai-iltana, täyttää lauantaina ja vain koristella sunnuntaina. No siinä kävi lopulta niin, että lauantai-iltana kisareissun päätteeksi Teemu kysyi, että niin mites se kakku? Olin unohtanut sen täysin ja ei auttanut kun ruveta vääntämään kakkupohjaa. Googlasin siskoni blogiin, koska muistin siellä olevan ohjeen ja eikun hommiin. Kakkupohja näytti hyvältä uunista tultuaan ja olin luottavaisin mielin. Kostutin ja täytin kakun seuraavana aamuna, jotta illalla ei tarvitse muuta kuin koristella. Kakkupohja mureni aivan täysin ja vaikutti olevan vähän raakakin joistain kohdista. Kokosin kakun pienistä muruista ja kyllä siitä ihan kakun näköinen tuli ja vieläpä ihan syötävä. Ensi kerralla paistan kakkua viisi minuuttia pidempään, niin siitä tulee täydellinen!

Pieni lepohetki arjen pyörityksestä teki hyvää! Parisuhdeaikaa ei koskaan voi olla liikaa, ja arjen keskellä ei välttämättä tule huolehdittua siitä niin paljoa. Toimiva parisuhde on kuitenkin onnellisen perheen perusta, joten pitäkää siitä huolta! <3

Comments

Leave a Comment