Paina Enter hakeaksesi.

Blog image

Surun keskellä

Blogin pieneen lomaan oli oma syynsä, ja siskoni tekikin jo aiheesta postauksen, pääset lukemaan sen tästä. En ensin ajatellut kertovani koko asiasta missään somessa, mutta koska tämä nyt vaikuttaa niin paljon myös blogiin, niin koen reilummaksi edes vähän avata asiaa ennen kun jatketaan normaalien postauksien parissa. Kun läheisemme sairastui, tottakai se pelästytti. Ajattelin mielessäni, että onkohan se nyt menoa. Toisaalta ajattelin kokoajan, että kyllä hän parantuu, ja elämä jatkuu. En kai missään vaiheessa oikein osannut ajatella kuinka vakavasta asiasta oli kyse, koska ulospäin sitä ei nähnyt millään tavalla. En millään halunnut pyöritellä päässäni ajatusta, että tämä saattaisi olla viimeinen kesä. 
On äärimmäisen raskasta yrittää surra ja käsitellä asiaa, kun on kokoajan kiinni Viljamissa. Tottakai se osittain helpottaakin tätä, kun ei ehdi suremaan ja on pysyttävä arjen rutiineissa kiinni. Välillä vaan ajatukset ei pysy kasassa ja on itkettävä. Onneksi Viljami ei vielä ymmärrä miksi äiti välillä itkee ja on surullinen. Olisi rankkaa esittää vahvaa, jos sitä ei ole. Nyt mä keskityn suremaan rauhassa, ja kirjoittelen kun siltä tuntuuu. Toivon teiltä siis ymmärrystä sen asian suhteen.


Aamuna kauniin kesäisen
hiljeni sydän kultainen.
Vei Herra kotiin väsyneen,
otti syliin sairaan ja uupuneen.
hänet Taivaan rauhaan kantoi.
Comments

Leave a Comment