Paina Enter hakeaksesi.

Blog image

Aikapula

Välillä sitä toivoisi että osaisi olla stressaamatta asioista. Ottaa ihan rauhassa, ja tyynesti vaan odotella että asiat lutviutuu.  Aloitin eilen illalla kirjoittamaan tätä tekstiä, ja ainoa mikä päässäni pyöri oli ”kauhea stressi, en ehdi saamaan kaikkea valmiiksi lauantaita varten.” Sit mua alkoi väsyttämään, menin nukkumaan ja nyt aamulla palasin uudelleen tämän tekstin pariin. Kummasti se …

Jatka lukemista

Kuusi kuvaa kesästä

Siskoni Ihan vaan tavismutsi heitti minulle haasteen, jossa listataan kuusi kuvaa viime kesältä. Ilman sen suurempia selittelyjä, tässä kuusi kuvaa meidän kesästä 2017: *** *** *** *** *** Mun kesään kuului muun muassa paljon aikaa Viljamin kanssa, rakkaita ihmisiä, hieman reissaamista kotosuomessa, aurinkoa, kauniita kesäiltoja, jokkista ja siskon polttarit.

Jatka lukemista

Veronpalautukset tuli ja meni, mutta mihin?

Tänäkin vuonna olin niin onnekas, että tililleni tipahti veronpalautuksia, mutta mihin ihmeeseen ne nyt sitten käyttäisi? Kuten monessa lapsiperheessä, jossa toinen vanhemmista on kotona, niin meilläkin jokainen penni on pistettävä säästöön. Niinpä klikkasin samantien yli puolet tuosta summasta säästötilille kevättä varten. Meidän perheessä näin loppuvuodelle sijoittuu aina parikin isompaa laskua, sekä tottakai joululahjoja täytyy ostaa. …

Jatka lukemista

Ensimmäinen hammaslääkäri

Viljamilla oli viime viikolla ensimmäinen hammaslääkäri. Meidän kunnassa ensimmäinen hammaslääkärikäynti ajoittuu yhden ikävuoden tienoille, toisissa kunnissa se on jo kahdeksan kuukauden iässä. Käynnillä ei sinänsä ollut mitään uutta ja ihmeellistä, hammaslääkäri koitti ja katsoi montako hammasta Viljamin suusta löytyy ja kertoi hieman kuinka hampaita tulisi jatkossa hoitaa. Olen pessyt Viljamin hampaita lähes siitä asti kun …

Jatka lukemista

Perheblogien joulukalenteri luukku 2 – piimällä maalattu tuikkukippo

Meillä syödään paljon purkkiruokaa, pilttipurkkeja kertyy väkisinkin ja olen pitkään pohtinut kuinka voisin hyötykäyttää purkit. Olen aiemmin järjestänyt pilttipurkeilla meidän maustekaapin, ja olen etsinyt pidemmän aikaa jotain kivan näköistä ja tarpeeksi helppoa ohjetta tuikkukippoja varten. Nyt sellainen löytyi, nimittäin piimällä maalaamalla tuikkukipoista tulee todella kauniita. Kyllä, luitte oikein, piimällä!  Kun lasipurkin pintaan sivelee piimää, ja …

Jatka lukemista

Puurojuhla

Käytiin tänään mun äidin, siskon ja siskontytön kanssa MLL:n järjestämässä puurojuhlassa. Lumisateessa saimme kiertää tontturadan, jossa etsimme lyhtyjen luota kirjaimia, joista muodostui taikasana: pipari ja sen kun kertoi tontuille niin sai heidän herkkukorista maistaa yhden piparin. Alisaa vähän jännitti tontut, joten pipari päätyi mummin ja tädin suuhun. Ulkona oli tarjolla riisipuuroa, jota söimme teltan suojassa. …

Jatka lukemista

Nostalginen askartelu vanukas -purkeista

Yhteistyössä Perheblogit.fi ja Dr. Oetker Kun olin pieni, vietin paljon aikaa Mummulassa. Siellä sai syödä vanukkaita ja kaikkia muita herkkuja mitä kotona ei juurikaan syöty. Muistan että vanukkaat oli ihanan makeita herkkuja ja nyt vanhemmiten olen ymmärtänyt miksi niitä ei kotona päivittäin saanut, olihan niissä paljon sokeria. Nykyään on onneksi vaihtoehtoja, esimerkiksi PAULA -vanukas, joka …

Jatka lukemista

Muista näkyä

Mä oon ollut tyhmä nuori ja kapinoinut sekä pyöräilykypärän käytöstä, että heijastimista. Kypärää käytti vaan nolot tyypit ja heijastimien merkityksestä ei ollut mitään käsitystä. Olen ollut tyhmä. Ja niin väärässä. Voi kunpa vaan olisin ymmärtänyt kuinka pieni henkivakuutus se kypärä päässä on tai heijastin roikkumassa takin hihassa. Jos niin pieni juttu voi pelastaa hengen, niin …

Jatka lukemista

Meidän istuin: Klippan Triofix Recline Comfort

Meille alkoi pikkuhiljaa tulla ajankohtaiseksi uuden turvaistuimen hankkiminen. Tähän asti meillä on ollut käytössä Akta Graco Logico S -turvakaukalo, ja se on ollut todella hyvä! Valitsimme sen sillä perusteella, että saimme siskoltani siihen käyvät matkarattaat, eli turvakaukalon saa rattaisiin kiinni. Tykkäsin hurjasti tästä ominaisuudesta. Viljami lähes poikkeuksetta nukahtaa autossa, joten on ollut helppoa siirtää hänet …

Jatka lukemista