Ajatuksia eräänä sunnuntaina

Osa minusta haluaa itkeä kun avaan silmäni. On jo sunnuntai ja niin moni asia tältä viikonlopulta on vielä tekemättä. Kun nousen ylös ja näen itseni peilistä en kuitenkaan voi muuta kuin nauraa itselleni. Tukkani sojottaa joka puolelle ja minulla on levännyt olo. Kaikesta ympäröivästä muuttohässäkästä huolimatta me olemme nukkuneet pitkät yöunet koko perhe. Eilen illalla …

Jatka lukemista

Pääsiäisen Pupupullat

Me olemme tänä vuonna ottaneet varaslähdön pääsiäiseen. Aiemmin viikolla kokosin kirjoituksen jossa jaoin teille meidän perheen helpot pääsiäisaskartelut. Askartelu on tärkeä osa pääsiäistä mutta pääsiäiseen kuuluu myös muuta. Meidän mielestä se ei nimittäin tule ilman herkkuja. Meidän pojat rakastavat suklaayllätysmunia ja he ovat kuin seitsemännessä taivaassa tähän aikaan vuodesta. Parasta on ehdottomasti se hetki kun he avaavat suklaamunia ja arvuuttelevat …

Jatka lukemista

Just nyt

Olen todennut, että silloin kun tuntuu olevan kaikista eniten vastoinkäymisiä on hyvä pysähtyä miettimään niitä asioita jotka hymyillyttävät ja innostavat. Me olemme tämän kevään aikana kohdanneet turhan paljon vastoinkäymisiä etenkin terveysongelmien myötä. Nyt en vain puhu minun omista sydänongelmista joista kerroin aiemmin vaan olemme valitettavasti myös viettäneet aikaa lastensairaalassa meidän nuorimmaisen tyypin äkillisen ja vakavan sairastumisen takia. Lisäksi …

Jatka lukemista

Helppo pääsiäisaskartelu x4

Pääsiäinen lähestyy ja koteihin hiipii pikkuhiljaa keltainen väri, pikkutiput ja rairuohoistutukset. Tykkään pääsiäisestä. Se on hauska ja värikäs juhla ja etenkin nautimme tietenkin pitkistä pyhistä jolloin saa viettää aikaa perheen ja sukulaisten kanssa. Lapset odottavat virpomista ja oksien koristelua jonka parissa hurahtaa helposti pari iltaa. Joka vuosi olemme oksien lisäksi askarrelleet tai leiponeet jotain yhdessä …

Jatka lukemista

Hymyillyttää juuri nyt

Viime päivinä hymy on ollut herkässä. En tiedä johtuuko hymyni eritysesti aurinkoisesta säästä vai jostain ihan muusta. Tiedän olevani kevätihminen ja saavani energiaa pitenevistä päivistä. Aurinko tekee ihmeitä. Olisin voinut vannoa, että yhtenä päivänä kuulin lintujen visertävän aivan niin kuin ne tekevät keväällä. Se oli ensimmäinen lupaus siitä, että tämä talvikausi pian on ohi. Istuessani …

Jatka lukemista

Nuuksiossa lasten kanssa

Kevään tullen ulkoiluretkipolut suorastaan kutsuvat meidän perhettä luoksensa. Meidän perheeseen kuuluu kaksi pientä poikaa, joiden mielestä ei ole mitään siistimpää kuin tutkia metsien aarteita. Uskokaa tai älkää, mutta on yksi super-suosittu ulkoilukohde jossa emme ole käyneet aiemmin, nimittäin Nuuksio. Nuuksiossa kulkee kymmenittäin erilaisia polkuja jossa voi siskoani lainatakseni käydä ”eksymässä”. Hihii.. Nuuksio kattaa ison metsäalueen …

Jatka lukemista

"Must do" tänä keväänä

Meillä on ollut tapana tehdä jokaiselle aikakaudelle mini-suunnitelma siitä mitä kaikkea kivaa haluaisimme tehdä. Kevään listan osalta olemme jo hieman myöhässä, sillä kevät on jo aluillaan. Kevät on sinänsä ihan huippu-aikaa; on valoisaa ja kaikilla on energiaa. Lisäksi on paljon juttuja joita ei talvena voinut tehdä jotka yhtäkkiä ovat taas ajankohtaisia. Yksi haikeus tähän kevääseen liittyy …

Jatka lukemista