Paina Enter hakeaksesi.

Blog image

Viikonloppu kuittaa virheet?

Meillä on aivan huikea viikonloppu takana. Sen lisäksi, että saimme paljon aikaiseksi kerkesimme myös viettää superhauskaa perheen keskeistä aikaa. Voin kertoa, että viime arkiviikolla koko perhe istui saman ruokapöydän ääressä vain kerran. Sen verran paljon puuhaa meillä on ollut, että meidän tavalliset rutiinit ovat joutuneet taka-alalle. Viikonloppu kuittasi kuitenkin arkiviikolla tehdyt virheet ja eritysesti minulle jäi mieleen meidän koko perheen ulkoilutuokio lauantaina kun aurinko paistoi ja lunta oli maassa. Sillehän ei voi mitään, että olemme kaikki yllytyshulluja ja minun ja isi-ihmisen henkinen ikä tällaisissa tilanteissa taitaa olla siinä jossain 10-ikävuoden paikkeilla. Pyydän jo valmiiksi anteeksi tulevia kuvia. Hahaa..

Tänä viikonloppuna olemme: 
– Nukkuneet kahdet piitkät päiväunet. Olimme todellakin unen tarpeessa, sillä alle kuuden tunnin yöunilla koko viikon selvinnyt porukka oli loppuviikosta jo aika väsyneitä.
– Askarrelleet ja piirtäneet joulukortteja, etsineet puuttuvia joulukorttiosoitteita ja kirjoittaneet tervehdyksiä sukulaisille ja ystäville ympäri Suomen. 
– Siivonneet ja pesseet paljon pyykkiä, sotkeneet uudestaan ja loppujen lopuksi vaan päätetty kohauttaa olkapäitä kaikelle sotkulle ja antaa olla. 
– Viettäneet virallisia pikkujouluja vanhempieni luona saaneet ensimmäiset maistiaiset tämän vuoden jouluruuista. Rakastan itse kalapöydän antimia ja söin tietenkin aivan liikaa herkkuja. Pojat olivat juhlissa jo pukeutuneet tonttulakkeihin ja lauleskelivat joululauluja. Joulutunnelmaa siis. Hihii.. 
– Askarrelleet Suomi100-juhliin koristeita ja valmistelleet myös naposteluja linnanjuhlakatselutuokiota varten. Aiomme juhlia tätä suurta päivää suvun kanssa joulubrunssin merkeissä päivällä ja illalla katselemme linnanjuhlia yhdessä kaveriperheen kanssa.
– Koristelleet kotiamme muutamalla tontulla ja kynttilöillä. Poltimme myös ensimmäisen adventin kunniaksi kynttilää aamiaisella ja luimme adventtirunon. 
– Käyneet perheuinnissa. Siellä meidän pienin mies-versio oppi uimaan räpylöillä ja kellukkeilla ihan itse. Hän veteli oikein koko pitkän allasmitan edestakaisin ja oli niiin ylpeä itsestään (ja niin olimme myös me vanhemmat tietty!)
– Keittäneet riisipuuroa lasten toiveesta ja syöneet sitä kanelin ja sokerin kanssa. Nam. 
– Asentaneet (ei niin onnistuneesti) uutta iphonea käyttöön, saaneet siitä yhden ison riidan aikaiseksi joka sitten myöhemmin tuntui turhalta. Äh. Kaikki ei aina voi mennä ihan nappiin.
– Leikkineet legoilla ja taikahiekalla pitkät pätkät yhdessä. Legoista rakensimme kokonaisen pienen kylän meidän olohuoneeseen ja taikahiekasta rakensimme ison linnan. 
– Ulkoilleet yhdessä ja meno riistäytyi aivan käsistä kuten yllä olevista kuvista voi päätellä. Ryhdyimme siis ihan lumisotaan ja olimme yltäpäältä lumessa koko jengi. Heh.
– Viettäneet aikaa meidän ystävien kanssa jotka lähtivät takaisin kotiinsa Saksaan. Saimme jopa toimia yhden 1-vee pikkuneidin lastenvahtina hetken aikaa. 
– Käyneet kaverisynttäreillä juhlimassa eskarikaverin 6-vuotisjuhlapäivää. 
Tällaista meidän viikonloppuun kuului. Oletko sinä heittänyt jo lumipalloja tänä talvena?
-Såfin

http://lapsiparkki.blogspot.fi/

Comments

Leave a Comment