Paina Enter hakeaksesi.

Blog image

Syyslehtiä ja sisustustyynyjä

Joka syksy täytyy olla yksi projekti joka sisältää syyslehtiä. Viime vuonna kokosimme syksyn kaikki värit ja tuoksut suureen syyskulhoon lasikuistillemme. Tänä vuonna mietin pitkään ja hartaasti syyskranssin ja uusien koristetyynyjen välillä. Lopulta päätös oli helppo, valitsin koristetyynyt. Joku (lähinnä meidän isi-ihminen) ehkä nyt saattaa nauraa minulle kun sanon, että olen jo hullua vauhtia ”sisustamassa” meidän rakenteilla olevaa taloa. Talo valmistuu siis reippaasti ensi vuoden puolella ja ollaan vielä melko vaiheessa projektimme kanssa: teemme tällä hetkellä sähköjä, vesiliittymiä ja kattorakenteita. Valmista pintaa saa siis odottaa vielä hetken. Heh. Minä kuitenkin koen sisustussuunnitelmien tekemisen terapeuttiseksi touhuksi. On kivaa kuvitella miltä meidän uusi talo näyttää kun kaikki on paikoillaan. Ehkä siksi halusin ottaa työn alle ensimmäiset tekstiilit meidän uuteen taloon: itse painatetut pihlajanlehti-koristetyynyt. Näitä tyynyjä kuvittelen meidän uuteen makuuhuoneeseen..
Syyslehdillä painattaminen: kerää lehdet hyvissä ajoin ennen niiden putoamista. Valitse suhteellisen pienet ja ehjät lehdet. Käytä painamiseen kangasväriä ja haluamaasi kangasta. (Minä ostin valmiit 100% puuvillaa olevat tyynynpäälliset.) Lehdet kannattaa kuivata pyyhkeellä ja tasoittaa esimerkiksi kirjojen välissä tunnin verran ennen niiden käyttämistä. Levitä sen jälkeen siveltimellä kangasväriä suoraan lehdelle. Aseta lehti haluamasi kohtaan kankaata ja peitä se varovasti leivinpaperilla. Paina kunnolla lehden jokaista kohtaa sormenpäillä. Älä käytä kynsiä. Nosta varovaisesti leivinpaperi pois lehden päältä ja toista. Samaa lehteä voi ja kannattaa käyttä useamman kerran sillä lehden rakenteet tulee hienommin esille mitä useammin sitä käyttää. Kiinnitä painatukset silittämällä kangasvärin ohjeiden mukaisesti. Vinkki: testaa lehdellä painattamista ensin toisella kankaalla ennen kuin aloitat lopullisen painatustyön tekemisen.
Tämän projektin myötä haluan toivottaa kaikille ihanaa syysviikonloppua! <3 Me piipahdamme vielä viikonlopun aikana laittamassa mökkiä talvikuntoon ja ehkä grillaamme siellä saaren kärjessä olevassa kodassa viimeiset makkarat kesäkauden päätöksen kunniaksi..
-Såfin
PS. idean näihin tyynyihin löysin aikoja sitten toisesta blogista, jonka nimeä en nyt satu muistamaan – mutta kiitos sinulle inspiraatiosta silti! 

http://lapsiparkki.blogspot.fi/

Comments

Leave a Comment